maanantai 18. heinäkuuta 2016

Silkkipaperivalaisimet PomPom

Olohuoneen katossa olisi paikat neljälle valaisimelle, mutta käsi on sen verran kipee, että en ihan vielä pysty väkertämään niitä, joten nyt sitten vain kirjoitan niistä.

Ensimmäiseen varjostimeen idea tuli siitä, kun meillä kaveriporukan pikkujouluissa piti lahjan alkaa L-kirjaimella. Siispä päätin antaa lahjaksi lampun. Halusin kuitenkin tehdä jotain itse, joten jalan hommasin Ikeasta ja varjostimen päätin tehdä itse.

Löysin netistä ohjeen silkkipaperi pompomeihin. Tein sellaisia puolikkaita pompomeja muutamia ja lähdin tutkimaan varastoa, mitä keksisin hyödyntää. Varastosta löysin katiskaverkkoa ja leikkasin siitä sopivan kokoisen palasen ja laitoin päät yhteen niin että sain rinkulan. Rautalangasta tein sitten sellaisen pidikkeen että sain sen siihen jalkaan kiinni. Sitten rupesin miettimään, saisinko näillä tarpeilla jotain aikaiseksi ja sommittelin pompomeja katiskaverkkokehikkoon. Kyllähän siinä tovi vierähti kun tein vielä lisää pompomeja ja kiinnittelin niitä verkkoon. Lopputulos on mielestäni aikas kiva ja erikoinen.

Sisällä katiskaverkkokehikko ja rautalanka kannatin

Varjostin kiinnitettynä jalkaan
    
Mustavalkea varjostin
Pompom valaisin
Valkea, ihan ensimmäinen varjostin
Pikkujouluissa lahjan saanut ystäväni avasi paketin innokkaasti nyrkillä laatikkoon pamauttaen ja minun ilme saattoi olla kauhistunut ja toivoin ettei varjostin hajonnut. Lahja oli onneksi ehjä ja ystäväni tykkäsi siitä. Tein myös toisiin pikkujouluihin saman lahjan ja toinenkin ystäväni piti varjostimesta. Juhlien jälkeen olen tehnyt varjostimia ystävilleni ja pinkin version kummitytölleni.

Pinkki kummitytön valaisin
Kattovalaisin katiskaverkkokehikolla

Jokainen versio on hieman erilainen ja olen myös tarkoituksella tehnyt erilaisia. Olen tehnyt terävä- ja pyöreäkärkisiä, isoja ja pieniä ja erivärisiä pompomeja. Pöytä- ja kattovalaisimia, voisin myös tehdä lattiavalaisimia.

Tylsähkö varjostin sai uuden ulkonäön
Teräväkärkiset pompomit koristaa vanhaa varjostinta

Jos ei halua käyttää katiskaverkkoa, voi myös käyttää vaikkapa vanhoja varjostimia. Niihin on helppo kiinnittää pompomeja kuumaliimalla. 

Tavallisesta vaaleasta varjostimesta tuli hauskan näköinen, pirtsakka varjostin punaisilla ja valkoisilla pompomeilla koristeltuna. Se on myös riittävän valaiseva kattovalaisimeksi pöydän yläpuolelle. Tämän version tein ystävälle tuparilahjaksi, kun hän oli etsiskellyt punaista valaisinta keittiöönsä.



Näihin silkkipaperivalaisimiin en suosittele hehkulamppuja vaan nykyiset led-lamput ovat hyviä, koska ne eivät kuumene kovinkaan paljoa. Kannattaakin aina tehdä riittävän iso varjostin, jotta lampulle jää hyvin ilmatilaa ja ettei silkkipaperi ole liian lähellä. Jos koristelee pompomeilla vanhan varjostimen ja ilmatilaa on hyvin, silloin voi myös käyttää hieman tehokkaampaa ja kirkkaampaa lamppua.

Aluksi tarvitset siis lampunjalan tai kattovalaisimen johdon. Sitten vain silkkipaperia, sakset ja lankaa.. Ja kehikoksi oman maun mukaan katiskaverkkoa ja rautalankaa tai vanha varjostin tai jotakin mistä kehikon voi valmistaa. Tarvittaessa kuumaliimaa ja jonkin verran kärsivällisyyttä. Itselleni pompomien valmistus on mukavaa puuhaa ja sujuu ihan huomaamatta tv:tä katsoessa. Jos kärsivällisyys ei meinaa riittää, kannattaa tehdä vain muutama kerrallaan ja jatkaa vaikkapa seuraavana päivänä..


Pompomeja on tullut käytettyä myös juhlien koristeluun.


Servettipidikkeet valmistuu helposti rautalangasta ja pienistä pompomeista

Netistä löytyy monia pompom ohjeita, tässä yksi ohje POMPOM

Laitan parempia kuvia eri vaiheista kunhan käsi on terve ja pystyn tekemään valaisimia olohuoneeseen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti