lauantai 5. marraskuuta 2016

Joulumyyjäisiä odotellessa

Pari viikkoa sitten sain ajatuksen, että tänä vuonna osallistun joulumyyjäisiin. Monena vuonna olen asiaa ajatellut, mutta jotenkin se on sitten unohtunut. Tällä viikolla soitin ja varasin itselleni paikan Nilsiän joulumyyjäisiin.
Puhelun jälkeen rupesinkin sitten miettimään, että mitähän sitä myisin siellä myyjäisissä. Ideoita on päässä ehkä sata, mutta yhtään ei vielä ole toteutunut.. Aion tehdä yhden esittelykehdon, jonka joku tarvittaessa voi myös ostaa. Sitä varten toivoinkin sellaista myyntipaikkaa, jossa saisin kehdon johonkin roikkumaan. Yksi kehto kuitenkaan tuskin riittää myyjäisiin, joten eilen aloitin valmistautumisen.

Eilen ei vielä suurta läjää tuotteita tullut, mutta varmistus siitä, että minulla tulee olemaan myynnissä melko sekalaisia tuotteita. On jouluaiheisia tuotteita, lapsille ja vauvoille, sisustukseen ja ajattelin myös lemmikeille valmistaa jotakin. Eilen sain valmiiksi repun, meikkipussin, minikukkaron ja pari jouluista pussukkaa.



tuotteita joulumyyjäisiin
Ensimmäiset tuotteet myyjäisiin

Lisää tuotteita valmistuu varmasti ihan mukavasti myyjäisiin mennessä.
Nilsiän joulumarkkinat 26.11.2016 liikuntatalolla http://www.sbraatti.com/joulumarkkinat/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti